11.8.2017

Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia



Olen lukenut kesälomallani oppikirjaa. En kuitenkaan sitä, jota pitäisi lukea omia opiskelujani varten vaan eläintenhoitajaopiskelijoille suunnattua uutta oppikirjaa Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia - Pienten ja eksoottisten seuraeläinten hoitotyö. Ajatelkaa, että teoksen toimittaneen eläinlääkäri Pilvi Lassilan mukaan kyseessä on ensimmäinen suomenkielinen oppikirja, jossa antaa perustiedot ja -taidot pienten ja eksoottisten eläinten hoitotyöhön!

Opetushallituksen julkaiseman kirjan on siis toimittannut Pilvi Lassila, kirjoittamassa ovat olleet myös Einar Eriksson, Paula Hirsjärvi, Rosa Mai ja Gisle Sjöberg. Nohevimmat tunnistivat ainakin Pilvi Lassilan ja Rosa Main, kummatkin eläinlääkäreitä, joiden kanituntemus on auttanut montaa suomalaista kania (ja omistajaa). 

Kyseessä on lähes 500-sivuinen painava teos, mutta onneksi se on jaoteltu erittäin toimivalla tavalla. Lukija voi siis valita mitä eläinlajia koskevat asiat lukee. Rajoituin itse kaneihin sekä mielenkiintoiseen lukuun pienten nisäkkäiden hoidosta vastaanotolla. Kirjassa on siis asiaa myös marsuista, gerbiileistä, chinchilloista, rotista, hiiristä, hamstereista, freteistä, kääpiösiileistä sekä erilaisista linnuista ja matelijoista. Hurjan kattava teos!

Kaniosuudessa käsitellään ensin kattavasti kanin historiaa, sen erityispiirteitä ja lisääntymistä. Perustiedot kanista on tiivistetty yhdelle sivulle taulukkoon. Ensivilkaisulla voi näyttää tylsältä: elinikä, paino jne. Mutta, tiesittekö esimerkiksi että kanin sydämensyke on 130 (isot) - 325 (pienet) minuutissa. Ruumiinlämpökin on korkeampi kuin ihmisellä. 

Kanin ruokinnasta ja virheellisestä ruokinnasta aiheutuvista vaivoista on kirjoitettu kattavasti. Kieli on ymmärrettävää ja vaikka välillä viljellään lääketieteelle ominaisia sivistyssanoja tavantallaajakin ymmärtää tätä kirjaa. Koska kyseessä on eläintenhoitajien oppikirja vaikeat termit on avattu. 

Kirjassa käsitellään kanin tavallisimmat sairaudet ja niiden hoito. Mukaan ovat päässeet loistartunnat (korvapunkit, hilsepunkit, sisäloiset jne.), neurologiset ongelmat, pasteurelloosi, kohtukasvaimet, virtsatiesairaudet, munuaisongelmat ja vanhuuteen liittyvät sairaudet. Lisäksi kerrotaan esimerkiksi tassunpohjatulehduksesta, hammasongelmista, ripulista ja ummetuksesta. Itse koin kirjan todella mielenkiintoiseksi ja selkeäksi. 

Koska eläintenhoitajat neuvovat lemmikinomistajia myös eläinten hoidossa ja kodin olosuhteista, kirjassa on oma lukunsa aiheesta. Lisäksi kirjaan on koottu eläinlajettain taulukko, jossa on yhteenveto eläimen tarpeista. Kanien taulukossa kerrotaan esimerkiksi, että se on sosiaalinen eläin ja kaipaa kaverin seuraa. Lämpötilan olisi hyvä olla 16-19 astetta ja valorytmin 14-16 h valoa, 10-8 h hämärää/pimeää. Näitä kannattaa miettiä kun jättää kanin yksin kotiin päiväksi, avaa verhot ja sälekaihtimet, että kani saa valorytmin! (tai vaihtoehtoisesti ei pidä yötäpäivää sähkövaloa päällä). 

Mielenkiintoinen oli myös mainitsemani erityinen osio pienten nisäkkäiden hoidosta, jossa on muun muassa kriteereitä hoidon tarpeen määrittämiseksi. Esimerkiksi jos kani on ollut syömättä tai papanoimatta täydellisesti 12 tuntia, tilanne on vakava. 

Luvussa on kerrottu myös eläimen turvallisesta kuljettamisesta eläinlääkäriin, stressin vähentämisestä esimerkiksi odotushuoneessa (jossa pahimmassa tapauksessa on äänekäs koira). Kirjassa huomautetaankin, että ihannetilanteessa saaliseläimet, hoidetaan eri vastaanottohuoneessa kuin koirat, kissat ja fretit. Pelokkaan eläimen vireystasoa ja liikkumiskykyä on vaikeampi arvioida kuin rauhallisen.

Kaiken kaikkiaan todella kattava opus. Itsestäni on usein tuntunut suomenkielisiä kanikirjoja lukiessani, että tieto jää pintaraapaisun tasolle. Suosittelen tätä kirjaa siis kaltaisilleni hieman syvällisempää tietoa hakeville. Toivottavasti moni eläintenhoitaja lukee tätä opusta ja saamme useammalle eläinlääkäriasemalle (ja eläinkauppoihin!) kaneista oikeasti tietäviä ammattilaisia, jotka ymmärtävät rakkaiden pitkäkorviemme erityistarpeet. Tällaista kirjaa on todellakin kaivattu.

25.5.2017

Ole mulle kaveri, niin henskeleitä paukutan...

Kuva: Eläinten koulukuvaus
...nostan harteille vaikka maailman!

Kuinka paljon reilun kilon painoisen murisevan karvapallon ystävyys voi painaa? Mielettömästi. Minulle. 

Pinja täyttää tänään kuusi vuotta. Jos se olisi ihminen, se menisi syksyllä esikouluun. Tulisi ehkä töissä vastaan, kun ohjeistan eskarilaisia satujen maailmaan. Uusimmassa Eevassa näyttelijä Riitta Havukainen kuvaili kaniensa Hannun ja Anitan merkitystä sanoilla, jotka sopisivat omaankin suuhuni. Parhautta on, kun joku juoksee vastaan kun tulet töistä kotiin. Kun surullisena tai kiukkuisenakin voi istua lattialle, katsella kaneja ja tuntea, kuinka paha sulaa sisältä. Eihän kania voi katsoa hymyilemättä. 

Vietimme tänään synttärijuhlaa. Syntymäpäiväsankarilla on aika monta nimeä: Pinja, Pipsa, Piipaa-pupu, Piipu. Jänis, Jänes, Jänö. Pippuri. Jälkimmäinen kuvaa otuksen luonnetta. Se on itsenäinen, älykäs ja oman arvonsa tunteva neiti, joka palvoo ruokaa ja tekee ennen kuin ajattelee. Jänikseen voi luottaa. Se kertoo jos en ole huomannut vesipullon veden loppuneen, jos ilta on jo niin myöhä, että kuuluisi antaa iltapala (ja sulkea häkin ovi) tai olen aamulla nukahtanut uudestaan herätyskellon soimisen jälkeen. Se kertoo, jos olen ollut jossain muualla yötä, eikä neiti ole saanut iltaista silitysrutiiniamme. Asia on korjattava heti kun tulen. Silloin se hyppää viereeni, istuu pää kallellaan ja katselee. Loikkii perässä, pujahtelee jalkoen välistä ja tekee kävelemisen mahdottomaksi. Muistuttaa läsnäolemisen tarpeellisuudesta hetkessä. Tässä ja nyt.

Juuri tällaisen kanin halusin, kun tein rotuvalinnan ja aloin etsimään omaa rämäpäätäni. 

Onnea Pipsa!

3.5.2017

Jäniksen kevättunnelmat

Hyppelihei joka viiksikarva ja pitkäkorva!

Meikä jänes kirjoittaa teille ajatuksiaan taas. Olemme pitäneet palaveria blogin tulevaisuuden suhteen ja päätyneet siihen, että minä kirjoitan jatkossa kuulumiset. Saara kirjoittaa asiapostit. Muumi kirjoittaa... Ei kun siis Muumi hoitaa mallinhommat. Se ei osaa kirjoittaa (se on kani). Mutta se tykkää istua kameran edessä toisin kuin minä, niin saa minun puolestani istua. Seisoa. Loikoa. Tassuja oikoa. 

Saara oli nähnyt työmatkallaan cityketun. Se juoksi ihan valtatien viertä, eikä pelännyt ihmisiä. Jatkoi vaan kettuhyppyjä, vaikka ihan hyvin näki että sitä katsellaan. Minulla ei ole kyllä tarvetta mennä ulos, jos siellä on citykettuja ja citykaneja ja russakoita (rusakoita, sori). Parvekkeelle pääsyä kyllä odotan. Se on lasitettu ja siinä on betonikaiteet, niin se on minunlaiselleni cityleidille erinomainen ulkoilutila. Ei tuijotella liikaa, saa ihan rauhassa loikoilla ja korviin ei tuule. Inhoan kun korviin tuulee. Eikä tule lintuja. Kopsivat ikkunaat jos koettavat, vaikka eivät edes koita. Saisi tulla lämpimät ilmat, niin sitten päästään parvekkeelle!

Muumi tykkää tuulesta ja kaivamisesta ja sitä ei haittaa jos varpaiden väliin menee hiekkaa. Se on vähän semmoinen maalainen. Kotoisin ulkotarhasta, missä oli kuulema älyttömän hienoa asua. Muumi taitaa odottaa ulkoiluakin valjaissa. Täällä on vaan cityketun lisäksi citykaneja ja tautia, niin ei ulkoilla. Kuulema pitäisi käydä rokotuksessa toisen kerran, ottamassa vahviste ennen kesän ulkoilua ja jos kisataan. Eläinlääkäri suositteli. En välitä kauheasti siitä lääkäristä ja ei vielä tiedetä kuinka aktiivisesti kisataan kesällä. Tai siis Muumi voisi kisata ehkä esteitä (mä en) ja näyttelemässä pitäisi käydä lemmikkiluokassa. Muumi ei ole ollut koskaan näytelmässä, niin ei tiedetä onko se hyvä (kuten minä). 



Oletteko muuten käyttäneet Superpahnaa vessoissanne? Meillä oli sitä syksyllä testissä ja nyt sitä saa useammasta eläinkaupasta ainakin täällä, niin ostettiin heti. Se on ollut tosi hyvää. Pehmeää tassuille ja se ei leviä vessasta yhtään, vaikka voisi luulla. Eikä Muumi kaiva sitä, vaikka onkin kaivuri. Meillä on vähän kulumia kantapäissä, niin Saara koettaa laittaa pehmeitä alusia joka paikkaan. Hiukan vaikeaa kun Muumi ryttää kaikki pyyhkeet-sun-muut heti. 

SKY:n messupisteeltä saadut piparit on mun mielestä hyperhyviä, Muumi ei tykkää niistä yhtään. Ihme nirsoilija, kiipesin häkin päälle vaivalla hakemaan sen piparin, ja Muumia ei kiinnostanut! (Saara taas nappasi sen heti pois ja laittoi purkkiin).

Kevätterveisin,

PS. Tehdään semmoinen kysymyspostaus! Kysykää minulta (Pinjalta), mitä haluatte, niin vastaan niihin ensipostissa!




27.4.2017

Eläinystäväni-messut

Helsingin Messukeskuksessa vietettiin viime viikonloppuna joka keväisiä Eläinystäväni-messuja. Kävin messuilla lauantaina ilman kaneja, vaikka Lemmikkikaneilla olikin pet-näyttelymessuilla.

Eläinmessut vaikuttivat tänä vuonna hieman pienemmiltä kuin yleensä ja pääasiassa tarjontaa oli koira- ja kissaharrastajille. Lekan pisteellä oli näyttelyiden lisäksi onneksi pari paijauspupua ja asiantuntevia ihmisiä kertomassa kaneista. Suomen kaniyhdistyksellä oli oma ständinsä, jossa paijauspupun sijaan oli pieni  tarha kanille. Tarhassa oli kanille leluja, älypeli, juomista ja syömistä. Tarha toi mielestäni hyvin esille miten paljon enemmän kani on kuin tyhmä häkkieläin. Tarhassa esillä ollut pupu sai puuhailla siellä omiaan. Hienosti oli siis kaksi kaniyhdistystä ja kanien asiat esillä, pääsi paijamaan ja näkemään pupuelämää.

SKY:n standilla oli myös arvonta. Ostin kaksi arpaa, kummallekin kanille oman. Oletan että Pinja voitti huopakorin ja Muumi voitti pallon. Ainakin kun näytin voittoja kaneille kotona, Muumi omi pallon heti itselleen. 

En muuten olisi älynyt itse ostaa kaupasta tuollaista lapsille tarkoitettua palloa. Muumi taitaa mennä lapsesta, koska se on leikkinyt pallolla joka päivä. Se heittelee sitä, vierittelee ympäriinsä kummallisiin paikkoihin ja tietysti hakkaa etutassuillaan. Jälkimäinen kävi, kun laitoin Muumin häkkiin ja treenasin Pinjan kanssa naksuttimella. Muumeloa otti päähän, ettei päässyt treenaamaan ja alkoi vimmattu pallon hakkaaminen... Mutta kun naksuttimella on vaan helpompi treenata kani kerrallaan. Muumin vuoro oli sitten Pinjan jälkeen. Malttamaton otus. 

Messuilta lähti arpajaisvoittojen lisäksi mukaan uusin Kanimagaziini ja yksi vanha samanmoinen. Uusimmassa lehdessä kiinnosti erityisesti juttu pet-tuomaroinnista, kuinka tuomari arvostelee kanin. Kaiken kaikkiaan oli kiva messupäivä. Juttelin myös mm. yhden Karvakavereita edustavan westien ja tämän omistajan kanssa. Karvakaveriksi otetaan muitakin kuin koiria ja eläin käy omistajansa kanssa  ilahduttamassa vanhuksia, lapsia ja milloin ketäkin. Onko kenelläkään kania, joka toimii virallisena Karvakaverina, oletteko kuulleet? Minulla ei ole vastaan tullut, vaikka tiedän toki muuten kaneja, jotka ovat ilahduttaneet vanhainkodeissa. 

Käyttäjän @pupunpaja jakama julkaisu

25.3.2017

Kanikirjoja!


Ostin hetki sitten kirjahyllyyni kerralla useamman kanikirjan. Kaikki ostokseni ovat tosin pehmeäkantisia ja ohuita, osa jopa vihkoja. Yhtä kaikki ne vaikuttivat niin kiinnostavilta, että päätin hankkia ne. En ole vielä ehtinyt lukemaan näitä, joten en sano sisällöstä nyt mitään. Voin toki blogata näistä kirjoista myöhemmin, jos teitä kiinnostaa tietää, mitä pidin näistä luettuani.


Ensimmäiseksi ainut suomenkielinen kirja, jonka ostin. Arja Linnavuoren Lemmikkikanin ravinto ja terveys. Kirja lupaa auttaa ymmärtämään kanin erityisominaisuuksia ja antaa tietoa hyvinvoinnin tukemiseen ja sairauksien hoitoon. Kirjassa ei ole yhtään kuvia ja etusivulla todetaankin, että "kirja ei hemmottele lukijaa kuvilla" ja ohjaa katsomaan kuvitusta esimerkiksi SKY:n sivuilta netistä. 



Seuraavaksi Patricia Bartlettin Training your per rabbit. Ulkonäöltään kirja tuo mieleen Monica Weglerin kääpiökanikirjat. Takakansitekstissä luvataan oppeja kanin kouluttamiseen luoksetuloon, äänikomentoihin ja antaa kanille mielekästä tekemistä. Kirjassa on mm. naksutuskoulutuksesta ja kanihypystä. Onko kyllä aika pakko päästä pian lukemaan tämä, vaikka pahoin pelkään, että näin ohuessa kirjassa asiat jäävät pinnallisesti selitetyiksi.



Kolmas uusi tuttavuuteni on Esther Schmidt'hin Games and House Design for Draft Rabbits. Jos edellinen kirja muistutti Weglerin kirjaa, niin tämä on samaa sarjaa. Taitto on siis samanlainen. Oletan, että suurin osa lukijoista on lukenut jonkun Wegleriltä suomennetun (kääpiö)kanikirjan. Se on jotenkin jopa klassikko, että sellainen löytyy jos joku kanikirja löytyy. Mutta asiaan, tässä kyseisessä kirjassa näyttää olevan jonkun verran ohjeita häkkien ja kanien tilojen rakentamiseen. Sekä tietysti kaneille rakennettavaa ajanvietettä agilitystä alkaen. 



Viimeinen kirja on oikeastaan vihkonen. Emma Lundqvistin Rabbit Jumping. Jälleen kuvaton kirja, kannen söpöys melkein tosin antaa tämän anteeksi. Vihkosessa kerrotaan kuinka aloittaa kanihyppy oman kanin kanssa. Kirjassa on myös kanihypyn historiasta, joka itseäni opuksessa kiinnostaa. Sekä myös kuinka USA:ssa painetussa kirjassa kuvataan kanihypyn sääntöjä. 

Omia lempikanikirjojani ovat muuten Ingrid Anderssonin Nuorten kanikirja sekä Lemmikkikaniyhdistyksen Kaninomistajan opas. Ne ovat kirjat, joita suosittelisin kania itselleen hankkivalle luettavaksi. Mistä kanikirjoista te tykkäätte? Luetteko ylipäätään kanikirjoja tai millainen kanikirja olisi kiva lukea?


6.3.2017

Kokemuksia kanihypyn harrastamisesta

Kuva: H. Lavinkainen
Teen nyt pienen gallupin. Haluaisin kuulla kokemuksia kanihypyn harrastamisesta. Harrastamiseksi lasken myös kotona tapahtuvan hyppelyn, jolla ei tähdätä kisakentille. Kuulisin mielellään ajatuksia niin aloittelijoilta kuin pitkään harrastaneilta ja aktiivisesti treenavilta ja kisoissa kiertäviltä.

Millaista on harrastaa kanihyppyä? Mikä lajin pariin on vetänyt ja mitä koet lajista saavasi? Kuinka lähipiirisi ja ystäväsi suhtautuvat kanihyppyyn lajina? Jaatko kanisi onnistumisen ainoastaan toisten harrastajien kanssa vai pystyykö lajia harrastamaton ymmärtämään ilosi kanin suorituksesta? 

Kokemuksia voi kirjoittaa alle kommenttikenttään, lähettää blogin sähköpostiin saara[AT]pupunpaja.fi tai yksityisviestinä Pupunpajan facebookissa. 

Tulen käyttämään ajatuksianne kirjallisessa projektissani, josta myöhemmin tietoa täällä blogissa. Lupaan, että kenenkään ajatuksia en kuitenkaan suoraan lainaa, eikä ketään vastaajaa voi jatkojalosteesta tunnistaa.  Tarvitsen vain tukea siihen, kuinka kanihypyn harrastajat yleensä kokevat lajinsa ja sen harrastamisen. 

Omat ajatukseni aiheesta voit lukea myöhemmin täällä blogissa ja samalla lisää siitä, mitä on tuloillaan. 

Kuva: Vera Latvala.

20.2.2017

Mitä meille kuuluu?

Minä täällä hei, jänis parhaasta päästä, Piipaa-pupu Pinja. Blogiin ei ole tullut pitkään aikaan bloggauksia, mutta asia oikenee tässä parhaillaan.

Instagramia seuraavat tietävät, että Muumilla oli mahavaivoja yhtenä iltana. Täytyy tunnustaa, että kurjaa oli minullakin. Muumia ei kiinnostanut nuolla kuonoani, vaikka kuinka työnsin sitä sen eteen. Jotain oli tehtävä! Saara laittoi Muumille ruiskulla vettä ja pellettipuuroa massuun, mutta minä jänes kehitin ihan oman hoitomuodon. Loikoilin aikani aivan Muumissa kiinni. Yhdessä loikoilu on nimittäin mukavampaa kuin yksin. Hellyyden puuskassani jopa nuolin Muumin etutassua ja onneksi se auttoi: Muumi voi seuraavana aamuna jo paremmin ja päivän aikana virkosi vielä lisää.



Olemme varustaneet retkikunnan. Kävimme olohuoneen toisella puolella tarkistamassa parvekkeelle pääsyn. Ei päästy. Tarkistamme asian kuitenkin aina kun liikkumme siellä, koska joku kerta ovi varmasti on auki. Retkikuntamme retkeily jatkuu siis. Minä johdan ja Muumi tulee kuono hännässäni kiinni perässä. Jos pysähdyn nopeasti Muumi muksahtaa takamukseeni. 

Retkeilyn lisäksi olemme harrastaneet lukemista. Tai siis Saara lukee lattialla istuen ja minä istun vieressä. Saan koko ajan silityksiä, kun uhkaan purra kirjaa jos ei silitetä. Muumilla on erilainen tapa lukea. Se tassullee lähelle ja tökkii Saaraa kuonolla. Nousee takajaloilleen ja katselee mitä luemme. Ei se kuitenkaan silitystä ole vailla, vaan tykkää puuhailla ympärillämme. Joskus Saara huijaa sen istumaan kirjallisuuspiiriin silittämällä minua ja jatkamalla kädenliikettään Muumiin. Ollaan vähän niin kuin yksi iso (tai keskikokoinen) kani, jota silitetään yhtä aikaa ja silloin Muumi istuu ihan minussa kiinni ja hymyilee. 

Että meille kuuluu ihan tavallista. Paitsi, että joku on pissannut vessan viereen jo useamman kerran. Syyllistä ei ole saatu kiinni, koska kukaan ei tunnusta, eikä kukaan ole nähnyt tätä riiviötä. Arki taitaa kuitenkin olla sitä ihan parasta aikaa (mysteeripissoista huolimatta).