11.8.2011

Tilausvaljaat ja uudet kuosit

Tällä viikolla tein (mitta)tilauksena kahdet lapavaljaat. Toiset valkopilkullisesta vihreästä silkkinauhasta, toiset vaaleansini-sestä tähti nauhasta. Kummatkin ovat kokoa M, muutaman sentin kokoeroilla. Tähän mennessä olen tehnyt lähinnä S-koon valjaita. Tuntui, että S-koon maharemmin teko oli jäänyt jotenkin päälle, sillä maharemmien saanti juuri oikean pituiseksi osottaituikin kohtuu vaikeaksi. Onneksi remmin pystyy irrottamaan ja tekemään tilalle pitemmän!

Sain siis valjaat nyt juuri haluttuihin mittoihin. Tästä edespäin vastaava homma on myös paljon helpompaa, sillä älysin tehdä yhdet harjoitusvaljaat, joiden avulla selvitin todelliset saumavarat. Tästälähtien tiedän tarkaan paljonko mihinkin hihnaan on saumavaroja lisättävä, että hihnasta tulee juuri halutun pituinen. Tällainen mittataulukko on kyllä hyvä olla olemassa, ei tarvitse aina erikseen laskeskella, että paljonkohan minä nyt mihinkin remmiin tarvitsin. Valjaita on tähän mennessä valmistunut tällä viikolla siis kolmet, kahdet tähtikuosiset ja yhdet vihreät, lisää teen varmasti vielä.

Monet ovat kyselleet mitä minä näin monilla valjailla teen. Niin, mitä minä teen? Niitä on vain kiva tehdä, eri värisiä ja kokoisia. Toki minä valjaille käyttäjiäkin haluan, joten ehdottomasti jos sinulla on valjastarvetta, nykäise virtuaalisesti hihasta täällä blogissa tai sähköpostilla osoitteeseen ranssaa[AT]hotmail.com. Tällä hetkellä kuosimahdollisuudet ovat vihreän pallosilkkinauhan ja vaaleansinisen tähtinauhan lisäksi kolme muuta väriä, jotka sain tänään. Seuraavassa bloggauksessa on siis todennäköisesti tällaisista nauhoista tehtyjä valjaita.  

Lopuksi vielä parit kuvat tekemistäni tilausvaljaista. Sinisten maharemmin pituus 33cm, vihreiden 35cm.


3 kommenttia:

  1. Heippa!
    Kyselin siellä Sinkkolan kaninäyttelyissä sulta näistä valjaista ja ajattelin nyt tulla kyselemään kun muistin jopa avata sun blogin :D

    Jos ois mahdollisuus, haluisin tota harmaata nauhaa, jossa on nuo pallot :D Ja tota, kooltaan varmaan se M vois olla lähimpänä meiän pupuja. Pystytkö samaan kimppaan tekemään myös hihnan esim. samanlaisesta nauhasta? :--)
    ja jos tarvetta, ota yhteyttä henttura96@hotmail.com :--)

    VastaaPoista
  2. Hei,

    Jee hyvä, kannatti mainostaa :D Voin tehä sulle tosta nauhasta ja vaaleesta turvanauhasta (toi mikä on lappivaljaiden alla) valjaat. Kokoa M, joo. Hihnaa ei taida pystyä tekemään tuosta nauhasta, tai siis hihnaa, joka ois hirveen toimiva :D Voin kyl yrittää katella tohon nauhaan sopivaa nyöriä ja tehä siitä hihnan, jos haluat. Minkä pituista hihnaa sä haluisit?

    Kunhan on valmista laitan sulle tuonne mailiin siitä tiedon ja maksujutut, mä myös kuvaan tuotteet ja bloggaan ne tänne (eli voit ennen maksua vähän kyylätä kuvia :D ). Postitan sit heti kun maksu näkyy tilillä :)

    VastaaPoista
  3. Mielellään pitkä hihna, kun kaikki on lyhyitä mitä mulla on. En mie tiiä miten pitkä, semmonen mitä ne pitkät normaalisti on :D
    Juu, hyvä juttu. :--) Osaatko yhtään sanoa hintaa, jos tulee myös hihna mukaan? Ja hihnan värillä ei tosiaan ole mitään väliä, saat itse valita :--D Kunhan on pitkä, se on tärkeitä!

    VastaaPoista