3.7.2013

Haaste

Sain haasteen Kanimaisia kuulumisia -blogista, ja ajattelin ottaa haasteen vastaan. Saatte toki valjasbloggailuakin pian taas, mutta tähän väliin voisi vähän vastailla kysymyksiin :)

1. Kerro 11 asiaa itsestäsi
2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen
3. Keksi 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Haasta 11 bloggaajaa, joiden blogeilla on alle 200 lukijaa  
5. Kerro, kenet olet haastanut!


11 asiaa minusta

1. Omistan kaksi kania, joista toinen asuu vanhempieni luona
2. Valmistuin filosofian maisteriksi pari viikkoa sitten (suomen kielestä)
3. En tiedä, mitä haluan tehdä työkseni
4. Käsitöiden ja kanien lisäksi harrastan ratsastusta
5. Haaveilen omasta kääpiöpinseristä
6. Osaan karjalan kieltä (mm. peldojänö merkitsee rusakkoa)
7. Olen tuomaroinut lasten pehmolelunäyttelyn kaninäyttelyn yhteydessä :D
8. Kieltäydyn kitkemästä voikukkia takapihaltamme, jotta kanit saavat syödä ne.
9. Minulla on ollut vähintään yksi kani jo yhdeksän vuoden ajan.
10. Opin sekä lukemaan että virkkaamaan 6-vuotiaana
11. Kjänikseni Pinja on syntynyt minun ja mieheni kihlapäivänä ja häitämme vietimme Pinjan nimipäivänä. Kumpikin oli sattumaa, mutta kihlasormukseeni on siis kaiverrettu jänikseni syntymäpäivä :D 


Haastajan 11 kysymystä 

1. Kani vai jyrsijä?
Kani
2. Pidätkö matkustelusta?
En ulkomaan matkoista, kotimaassa kyllä.
3. Oletko tyytyväinen elämääsi?
Jep.
4. Mikä on suurin toiveesi?
Omaa koiraa tällä hetkellä eniten taidan toivoa...mut toki muutakin.
5. Järjestelmäkamera vai videokamera?
Järkkäri mulla on.
6. Missä kaupassa käyt useimmin?
Ideaparkin Prisma :D
7. Lempiliikuntalajisi?
Ratsastus, tai kävely.
8. Monesti olet saanut tämän haasteen ennen?
En kertaakaan
9. Kuinka kaukana olet pisimmillään käynyt ulkomailla (jos olet käynyt)?
Olin viikon Tanskassa.
10. Oletko pitänyt muuta blogia kuin nykyistä kaniblogiasi?
Olen.
11. Kuinka montaa blogia seuraat?
Muutamaa.

Olen kuitenkin nyt niin umpitylsä, etten keksi ketä haastaisin. No, saittehan te tietää jotain minusta. 
Pinja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti