Pinja täytti keskiviikkona viisi vuotta. Juhlittiin silloin maltillisesti porkkanalla, mutta viikonloppuna hieman lisää. Pinja sai lahjaksi sunnuntaina riehunta-aikaa olohuoneessa. Lauantaina kanit joutui olemaan yksin kotona ja ne olivat ilmeisesti pitäneet keskenään synttäribileet. Olette varmaan kuulleet niistä itsestään räjähtelevistä matoista, koristetyynyistä ja sohvista? Olen näköjään mennyt hankkimaan yhden sellaisen maton kanien häkkiin. Ainakin jos Muumia on uskominen.
Häkin ovi oli kiinni kun lähdettiin kotoa ja auki kun tultiin kotiin. Sinällään positiivista että räjähtänyt esine oli siis kanien oma matto, eikä esimerkiksi peitto, tyyny tai patja. Sängyssä oli kyllä tanssittu, mutta kaikki oli ehjänä.
Vanhemiten Pinja on hieman rauhoittunut, mutta yksi asia pysyy. Sen suurinta huvia on juosta sängyllä rinkiä iloloikaten. Ei siis sinällään ihme, että pupujen keskinäisissä synttäribileissä, oli riehuttu sängyssä. Tässä yläpuolella näätte muutaman kuukauden ikäisen jäneksen iloittelua. Sama meno jatkuu edelleen.
Pinja on minulle monella tapaa merkityksellinen kani. Se on ensimmäinen kani, jonka hankin sen jälkeen kun ensimmäinen kanini kuoli. Vaikka Noten kuolemasta oli yli puoli vuotta kun Pinja tuli, täytyy tunnustaa että minua hirvitti että ostan uuden kanin. Tuntui jotenkin kamalan väärältä hankkia uusi kani, kun paras kaniystäväni oli kuollut. Pinja tulikin meille pitkälti järkisyistä: Jonsu oli jäänyt Noten kuoleman myötä yksin ja se oli silminnähden masentunut.
Ei me voitu Jonsun kanssa molemmat jäädä suruumme Noten mentyä. Pinja toi tullessaan meille molemmin iloa ja energiaa. Se muistuttaa hieman Nottea, ja hieman kahta muuta minulla ollutta tyttökania. Mutta se on kuitenkin oma itsensä, suuri persoona pienenä jänönä. (Ei Pinja tosin ole kovin pieni, jos sen laittaa kjänön viereen).
Pinja saa minut aina hyvälle tuulelle. Vaikka se on hieman ärmätti - on purrut minua useammin kun yksikään toinen kanini. Häkin suhteen Pipsa onkin samanlainen Noten kanssa. Nottekin saattoi vetää sormille, jos kättä liikutti kanin olessa häkissä "väärin". Mutta kun tiedän, milloin neitikanini ärsyyntyvät pystyn siivoamaan häkin ja laittamaan ruuat ilman ärripurrikohtausta. Pinja antaa minun silittääkin syödessään, joten ilmeisesti ollaan kavereita vaikka välillä se ärräpäillä heitteleekin. Mies on nimennyt Pinjan "pörinäpupuksi", Pinjan kun keksii joka päivä pörisemisen aihetta... (jee, ruokaa, ärrrrrrrRRRrrrrrRRRR!!!!)
Mutta siitä hyvästä tuulesta. Ylempänä oleva kuva kuvastaa Piitun luonnetta mielestäni hyvin. Sen höpsötyksille on pakko nauraa. Siinä missä Muumi valloittaa sydämeni hömelöllä ulkonäöllään (ja persoonallaan), Pinja tekee sen osallistuvuudellaan. Se juoksee vastaan kun tulen kotiin. Jos se on häkissä, se jonottaa häkin ovella - jos vapaana se on portilla kurkkimassa. Se on juossut viisi vuotta joka ilta ilorallit. Tökkinyt nenällään minua ja kutittanut viiksillään selästä kun istun lattialla ja lapioin märkiä puruja biojätteeseen.
Pinja tulee vihellyksestä luokse ja on osannut jopa pujotella jalkojeni välistä kun kävelen. Osannut, koska epäilen että menee hetki että se nyt suostuisi sen tekemään. Ei olla puoleen vuoteen tehty. Mutta muutaman treenikerran jälkeen se aina muistaa vanhat temput ja halkeaa riemusta kun saa tehdä niitä.
Pinja onkin tuonut minut kaniharrastuksen pariin ihan uudella tavalla. Niin bloggauksen kun estehypyn alueella. Ja naksutinkoulutuksen. Jänö rakastaa naksahduksia ja halkeaa kateudesta jos naksu olikin Muumille.
PS. Saatiin voikukanlehtiä turvalliselta alueelta RHD:n suhteen. Taisi olla Pinjalle paras synttäri lahja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti