 |
| Kuva: Eläinten koulukuvaus |
Kuinka paljon reilun kilon painoisen murisevan karvapallon ystävyys voi painaa? Mielettömästi. Minulle.
Pinja täyttää tänään kuusi vuotta. Jos se olisi ihminen, se menisi syksyllä esikouluun. Tulisi ehkä töissä vastaan, kun ohjeistan eskarilaisia satujen maailmaan. Uusimmassa Eevassa näyttelijä Riitta Havukainen kuvaili kaniensa Hannun ja Anitan merkitystä sanoilla, jotka sopisivat omaankin suuhuni. Parhautta on, kun joku juoksee vastaan kun tulet töistä kotiin. Kun surullisena tai kiukkuisenakin voi istua lattialle, katsella kaneja ja tuntea, kuinka paha sulaa sisältä. Eihän kania voi katsoa hymyilemättä.
Vietimme tänään synttärijuhlaa. Syntymäpäiväsankarilla on aika monta nimeä: Pinja, Pipsa, Piipaa-pupu, Piipu. Jänis, Jänes, Jänö. Pippuri. Jälkimmäinen kuvaa otuksen luonnetta. Se on itsenäinen, älykäs ja oman arvonsa tunteva neiti, joka palvoo ruokaa ja tekee ennen kuin ajattelee. Jänikseen voi luottaa. Se kertoo jos en ole huomannut vesipullon veden loppuneen, jos ilta on jo niin myöhä, että kuuluisi antaa iltapala (ja sulkea häkin ovi) tai olen aamulla nukahtanut uudestaan herätyskellon soimisen jälkeen. Se kertoo, jos olen ollut jossain muualla yötä, eikä neiti ole saanut iltaista silitysrutiiniamme. Asia on korjattava heti kun tulen. Silloin se hyppää viereeni, istuu pää kallellaan ja katselee. Loikkii perässä, pujahtelee jalkoen välistä ja tekee kävelemisen mahdottomaksi. Muistuttaa läsnäolemisen tarpeellisuudesta hetkessä. Tässä ja nyt.
Juuri tällaisen kanin halusin, kun tein rotuvalinnan ja aloin etsimään omaa rämäpäätäni.
Onnea Pipsa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti